Viking lotto
Viking lotto tuo jännitystä
Viking lotto on Veikkauksen järjestämä rahapeli, jota voidaan pitää tavallisen loton isoveljenä. Kyseessä on siis numeroihin perustuva onnenpeli, missä pelaajat yrittävät arvata mahdollisimman monta oikeaa numeroa kerran viikossa arvotulta lottoriviltä. Haluatko oppia lisää, mikä tämä peli on, ja kuinka kyseinen lottopeli arvotaan? Jatka lukemista.
Kuten tavallisenkin loton historia, Vikinglotto pohjautuu Italiassa kehitettyyn peliin, missä se on saanut alkunsa. Toisin kuin peruslotto, joka on kansallinen yhden valtion järjestämä rahapeli, niin tämä kyseinen lottopeli pelataan useassa eri maassa.
Kaiken kaikkiaan mukana on yhdeksän eri maata. Tällä hetkellä Viking lottopeliä pelataan kaikissa pohjoismaissa eli Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Lisäksi mukana ovat myös Baltian maista Viro, Latvia ja Liettua sekä Slovenia.
Vikinglottoa on pelattu Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jo vuodesta 1993 lähtien ja ensimmäisen kerran Viking lotto arvonta suoritettiin 17.3.1993.

Pelisäännöt
Jos olet tottunut pelaamaan tavallista lottoa, tiedät pääasiassa kuinka myös Viking lotto rahapeli toimii. Peli eroaa kuitenkin hieman säännöiltään tavalliseen lottoon verrattuna ja säännöt ovat muuttuneet jonkin verran vuosien aikana, mutta pelin pääperiaate on aina ollut sama.
Tavallisessa lotossa valitaan seitsemän lotto numeroa yhden ja 40 väliltä. Viking lotossa sen sijaan valitaan vain 6 x lotto numero ja numerot valitaan yhden ja 48 väliltä. Tavallisen loton lisänumeron paikalla arvotaan yksi vikingnumero, joka on yhden ja kahdeksan väliltä. Päävoiton saadakseen pelaajan täytyy saada oikein kaikki kuusi lottonumeroa sekä yksi vikingnumero.
Tämän lisäksi suomalaisille on käytössä lisämaksusta myös vaihtoehtoinen Plussapeli, jossa arvotaan yksi plusnumero yhden ja 30 väliltä. Jos pelaaja veikkaa oikein voittavan rivin ja plusnumeron, saa kertyneet voitot itselleen viisinkertaisena. Ja vaikka rivillä ei olisikaan muuta voittoa, plusnumeron ollessa oikein voittaa joka tapauksessa viisi euroa. Jos siis päätät asettaa plusnumeron ja arvaat sen oikein, saat varman voiton.
Kuulostaako monimutkaiselta? Ei hätää, tätä lottoa on aivan yhtä helppo pelata kuin tavallista versiotakin!
Viking lotto arvotaan keskiviikkoisin ja varsinainen virallinen Viking lotto arvonta suoritetaan kerran viikossa Norjassa. Viking lotto tulokset ovat nähtävillä kaikille keskiviikkoisin klo 21 jälkeen. Jos sinua kiinnostaa, mitkä ovat Viking lotto tulokset tänään, voit tarkistaa ne helposti ja kätevästi esimerkiksi täältä sivuiltamme tai Veikkaus pelit sivuilta, ja ottaa selvää oletko kenties seuraava miljonääri!
Viking lotto - Pelaa yksin tai porukassa
Viking lotto on peli, jota voi pelata normaalina pelinä tai järjestelmäpelinä. Järjestelmä on pelaamismuoto, jossa samassa pelissä on useampi kuin yksi pelirivi. Järjestelmän enimmäiskoko on määritelty erikseen pelijärjestelmässä. Numerot lottoon voit valita itse tai järjestelmä voi arpoa ne puolestasi. Yksin pelaamisen vaihtoehtona Vikinglotossa on mahdollista osallistua myös porukkapeliin, jolloin mahdollisuus voittoon voi kasvaa, mutta varsinainen voitto-osuus on pienempi.
Peliä on myös mahdollista pelata viikoittain toistuvana kestopelinä kahden, kolmen, viiden tai kymmenen viikon ajan oman valintansa mukaan, jolloin ei tarvitse huolehtia joka viikko sitä, onko lotto numerot laitettu vetämään.

Pelaa verkossa nopeasti ja helposti
Lottorivit ja lotto numerot on helppo ja nopea asettaa tietokoneelta tai kännykästä suoraan kotisohvalta käsin.
Hyödynnä kestopeliä
Jos lotto meinaa unohtua ja jälkeenpäin harmittaa, hyödynnä kestopelivaihtoehtoa, jolloin rivit osallistuvat arvontaan useammalla viikolla.
Suosi useampia rivejä
Porukkapeliin osallistumalla tai hyödyntämällä järjestelmämenetelmää voittomahdollisuuksia on mahdollista kasvattaa.
Viking lotto voitonjako
Viking lottoa voidaan pitää tavallisen loton isoveljenä, koska Viking lotto voitonjako sisältää huikeita miljoonapotteja ja usein moninkertaisia verrattuna tavalliseen lottoon. Huikeiden jättipottien vuoksi Viking lotto arvonta kiinnostaakin monia pelaajia.
Mahdollisuus voittoon on toki myös tavallista lottoa huomattavasti pienempi, koska osallistujia on suurempi määrä useasta eri maasta, jotka kaikki havittelevat voittopottia. Kaiken kaikkiaan erilaisia muodostettavia lottorivejä pelissä olemassa yhteensä 98 172 096 kappaletta, joten yhden rivin toteutuminen on 1:98 172 096. Mutta kuten lottopeleissä yleensä, myös Viking lotossa voittaminen perustuu täysin sattuman varaisuuteen, eikä täyspotin voittamiseen ole oikotietä, vaan tarvitaan vain ripaus onnea!
Päävoiton Vikingloton arvonnassa saa, kun oikein veikattuja numeroita on 6+1 numeroa eli koko rivin ja vikingnumero. Mukavia summia tienaa myös esimerkiksi kuusi oikein sekä 5+1 oikein numeroilla. Pienimmän voiton voi saada kolmella oikealla numerolla, jolloin voi keskimäärin tienata takaisin viiden rivin hinnan.
Viking lotossa ensimmäinen ja toinen voittoluokka, joihin kuuluvat 6+1 numeroa sekä kuusi oikeaa numeroa, ovat yhteisiä kaikille peliin osaa ottaville maille. Alemmat voittoluokat sen sijaan ovat kansallisia ja maakohtaisia. Pelin tuotot jäävät aina kuhunkin osallistuvaan maahan. Tässä tapauksessa pelistä saadut tuotot Veikkaus kohdentaa hyväntekeväisyyteen, josta kertyy vuodessa huikeita summia.
Miksi pelata Viking lottopeliä?
- Viking lottopeli on perinteistä lottoa edullisempi vaihtoehto ja yhden rivin saa ostettua halvemmalla kuin normaalissa lotossa.
- Viking loton täyspotti on usein moninkertainen verrattuna normaaliin lottoon, joten voit voittaa pienellä alle euron panoksella potin, josta useat vain haaveilevat! Suhteessa panoksen kokoon päävoitto on siis aivan mieletön. Kaikkien aikojen suurin voitto Viking lotossa on ollut Norjassa ja se on ollut suuruudeltaan 35 miljoonaa euroa!
Joten jos haluat kokeilla, oletko kenties seuraava onnettaren suosikki, kokeile onneasi yhdellä lottorivillä ja aseta haluamasi lotto numerot.
Tietoja kirjailijasta
Nostan sivustosi tasoa SEO optimoidulla sisällöllä, jota tuotan uusinta tietoa ja strategioita käyttäen. Englanniksi tai suomeksi!