Lottotulokset

Lottotulokset on aina jännittävää tarkistaa, koska elämä saattaa silloin muuttua hetkessä. Lotto tulos julkaistaan heti arvonnan jälkeen netissä ja televisiossa. Jos et ehtinyt seuraamaan suoraa lähetystä arvonnasta, lotto tulokset eilen löydät netistä nopeasti. Suomalaiset ovat lotonneet jo vuosikymmeniä, eikä loppua näytä tulevan. Kotimaisen Veikkauksen lisäksi lottoa voi pelata lukemattomilla ulkomaalaisilla nettisivustoilla. Perinteisen loton lisäksi mukaan on tullut Viking lotto sekä suurista poteista tunnettu Eurojackpot, jota suomalaiset ovat voineet pelata vuodesta 2012 lähtien.

Lottotulokset voi tarkistaa netistä tai televisiosta

Lottotulokset löydät helposti netistä, katsomalla arvonnan televisiosta tai tarkistamalla tulokset teksti-tv:stä. Tällä tavoin voi tarkistaa kaikkien eri lottojen tulokset, kuten Viking lotto tulokset. Verkosta voi myös tarkistaa edellisten arvontojen tulokset, jos olet sattunut unohtamaan kupongin tarkistuksen ja sen, oletko voittanut lotossa. Nykyään netti onkin paikka, jossa vedot sekä tehdään että tarkistetaan. Suomessa loton erikoisuus on se, että tulokset on nähtävissä myös teksti-tv:llä, jolloin lottotulosten tarkistamiseen ei tarvitse edes nettiä. Tulokset päivittyvät teksti-tv:lle heti arvonnan jälkeen. Jos olet viettämättä laatuaikaa esimerkiksi mökillä, voit helposti tarkistaa tulokset vaikkapa antennitelevision kautta. Televisio toimii lähes aina, joten siihen on helppo luottaa.

Jokeri on loton lisäpeli

Lottotulokset kertovat voitoista Lotto ja jokeri tulokset voi tarkistaa kätevästi samalla. Jokeri on loton lisäpeli, jonka saa samalle arvontakupongille mukaan lisämaksua vastaan. Jokeria on pelattu Suomessa jo pitkään ja se on nauttinut lottoajien suosiota koko sen olemassaolonajan. Jokerissa pitää saada kaksi tai useampi numero oikein, jotta rivillä voi voittaa rahaa. Erona lottoon on myös se, että numeroiden pitää olla samassa järjestyksessä sekä rivillä että arvonnassa. Viking lotto tulokset sekä lotto ja jokeri tulokset julkaistaan kerran viikossa. Viking lotto arvotaan aika keskiviikkoisin, joten viikon ensimmäinen lottopäivä osuu pikkuperjantaille. Tulokset ovat samat kaikissa niissä maissa, joissa peliä voi pelata. Viking loton oheen voi ottaa myös jokerin aivan kuten tavallisen loton kohdalla.

Lotto tulos kertoo oikeat numerot

Kun virallisen arvonnan aika koittaa, viikon oikeat lotto numerot arvotaan. Suomessa järjestettävässä lotossa valitaan seitsemän numeroa 1-39 väliltä. Voittamiseen tarvitsee vähintään kolme varsinaista numeroa ja yhden lisänumeron oikein. Numeroiden määrä vaihtelee aina loton mukaan, joten tarkemmat ohjeet on hyvä käydä läpi ennen pelaamista. Pelaajan lotto tulos riippuu siis siitä, kuinka monta numeroa hän saa osumaan oikein. Viking lotossa pelaajan tulee valita kuusi numeroa 48 numeron joukosta. Lisäksi tulee valita kaksi lisänumeroa, jotka osuessaan antavat suuremman voiton kuin ilman. Vaikka Viking lottoa pelataan useassa eri maassa, numerot ovat samat kaikille pelaajille. Siinä on käytettävissä myös plus numero, joka osuessaan moninkertaistaa voittotuloksen.

Suurimmat lottotulokset tuovat kymmenien miljoonien potin

Lottotulokset tuovat ihmisille aika ajoin massiivisen kokoisia potteja. Suomessa Veikkauksen järjestämän loton suurimmat potit ovat liikkuneet 10 ja 20 miljoonan välimaastossa. Viking loton suurimmat potit ovat olleet parhaimmillaan hieman suurempia nousten melkein 30 miljoonaan euroon. Koska Viking lottoa pelataan suuremman ihmisjoukon keskuudessa, on potitkin luonnollisesti suurempia. Suurimmat potit, joihin suomalaiset voivat ottaa osaa, ovat olleet Eurojackpotin parissa. Koska peliä pelataan todella monessa eri maassa, lottopotit ovat aivan omaa luokkaansa. Suurimmat Eurojackpot päävoitot ovat nousseet lähes 100 miljoonaan euroon. Potit saattavat nousta aivan käsittämättömän suuriksi.

Lottorivit tarkastelussa

Jotta lotosta voittaa rahaa, loton tuloksissa täytyy olla tarpeeksi monta samaa numeroa kuin pelaajan rivissä. Alimmat voittoluokat vaativat vähintään kaksi tai kolme numeroa oikein. Luonnollisesti lottorivien määrällä voi parantaa omia mahdollisuuksia voittaa lotossa, ja mitä enemmän lottorivejä sitä paremmat mahdollisuudet voittaa. Lotto ei ole taitopeli, joten lottotulokset eivät riipu millään tavalla pelaajan tekemistä valinnoista. Lottoriveihin voi valita itse numerot, mutta niiden tulemiseen arvonnassa ei voi vaikuttaa. Yleensä yhteen lottoriviin valitaan noin 6 tai 7 numeroa, joista pelaajan rivi muodostuu. Perusnumeroiden lisäksi lottorivit muodostuvat muutamasta lisänumerosta tai plusnumerosta, joiden osuessa voittava rivi saa lisävoiton. Samoja numeroita ei voi yhdelle riville valita, vaan jokaisen numeron on oltava eri.

Lottotulokset saattavat muuttaa elämän

Kaikki varmasti haaveilevat elämää muuttavasti lottovoitosta. Mahdollisuudet ovat toki pienet, mutta Suomeen on loton myötä kertynyt jo satoja lottovoittajia. Lottovoiton tuomilla rahoilla voi toteuttaa kaikki ne unelmat, jotka muutoin olisivat jääneet vain haaveeksi. Monet lähtevät maailmanympärysmatkalle tai ostavat asunnon ulkomailta, jonne pääsee Suomen pitkää talvea pakoon. Toiset eivät taas muuta elämässään juuri mitään, vaan jatkavat elämäänsä aivan kuten aina ennenkin. Lottorivit on jännittävä tarkistaa, sillä silloin elämän suunta saattaa ottaa aivan uuden vaihteen. Tulosten tarkistaminen on nykyään kätevää, sillä ne voi katsoa nopeasti netistä. Näin ollen voit tarkistaa ne arvonnan jälkeen, vaikka et ehtisi katsoa suoraa lähetystä arvonnasta. Verkosta voi katsoa myös vanhemmat lottotulokset, jos satut löytämään vanhan lottokupongin sohvan välistä. Nykyään on hyvä suosia lottorivien tekemistä verkossa, sillä siellä kupongit pysyvät varmassa tallessa.

Viking lotto tulokset keskiviikkoisin

Viking lotto tulokset arvotaan aina keskiviikkoiltaisin. Peliä voi pelata aina keskiviikkoon asti, sillä pelit suljetaan tuntia ennen varsinaista arvontaa. Tulokset julkistetaan kaikissa virallisissa kanavissa heti lähetyksen jälkeen. Peli on kansainvälinen, sillä sitä pelataan Skandinavian lisäksi muun muassa Virossa ja Sloveniassa. Siitäkin huolimatta, että Viking lotto on monikansallinen lotto, tulokset on nähtävissä nopeasti arvonnan jälkeen. Nykyään paras tapa tarkistaa tulokset on internet, sillä se on aina käytettävissä. Lisäksi tulokset voi tarkistaa monenlaisilla laitteilla. Mobiililaitteet soveltuvat siihen aivan samalla tavalla kuin tietokone tai mikä tahansa muu laite. Viking lotto tulokset ovat katsottavissa myös teksti-tv:n sivuilta aivan kuten muutkin lottorivit. Tämä miellyttävä ominaisuus, sillä jos verkko ei jostain syystä toimi, tulosten tarkistaminen sujuu myös television avulla. Avaat vain television ja teksti-tv:n, jossa tulee siirtyä Veikkauksen omaan osioon. Lotto tulos kerätään kaikista Skandinavian maista sekä Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Näiden maiden lisäksi lottorivit pitää tarkistaa Sloveniasta, jossa sitä on ollut mahdollista pelata vuodesta 2017 lähtien. Arvonta suoritetaan Norjassa, joten kyseessä on todellakin kansainvälinen peli. Arvontoja ei enää nykyään lähetetä suorana, vaan tulokset julkaistaan eri kanavia pitkin.

Lottotulokset ja todennäköisyydet

Lotossa ei tunnetusti ole kovinkaan hyvät todennäköisyydet voittaa, joten onnen pitää olla kohdillaan. Parhaimmillaan voittosummat ovatkin sitten todella suuria, joten lotossa ei tarvitse voittaa kuin kerran. Veikkauksen järjestämässä lotossa päävoiton todennäköisyys on 1 : 18 643 560. Vaikka Viking lotossa pelaaja valitsee vähemmän numeroita riville, todennäköisyydet voittoon ovat hurjasti pienemmät kuin lotossa. Viking loton päävoiton todennäköisyys on 1 : 98 172 096, joten pelaajan on tehtävä keskimäärin 100 miljoonaa kuponkia yhtä pääpottia kohden. Tämä johtuu siitä, että valittavia numeroita on Viking lotossa enemmän kuin perinteisessä lotossa.

Lottotulokset aina arvonnan jälkeen

Lottotulokset on nähtävissä heti arvontojen jälkeen verkossa tai teksti-tv:llä. Kaikista loton arvonnoista ei lähetetä enää suoraa lähetystä, vaan tulokset nähdään suoraan tiettyyn kellonaikaan. Lottorivit voi tarkistaa nopeasti ja kätevästi verkosta, mutta Veikkaus tarjoaa tulospalvelun myös teksti-tv:n kautta. Lotto tulos on aina huippujännittävä tarkistaa, sillä lotto ja jokeri tulokset saattavat muuttaa elämän kertaheitolla. Jos et ehdi katsomaan lähetystä tai tarkistamaan tuloksia heti arvonnan jälkeen, lotto tulokset eilen on nähtävissä verkossa ja teksti-tv:llä milloin vain.
Tietoja kirjailijasta